Maanantaiväsymystä… torstaina.
Tällä kertaa sitten blogimerkintä ilman mitään ihmeellistä aihetta! Ainakaan vielä, kyllä mun ajatus aina johtautuu tilanteesta toiseen.
Ja tietenkin, nythän minulle tuli aihe päähän. Onko oikein rakastua varattuun ihmiseen? Ja onko oikein yrittää “iskeä” tämä varattu kiinnostuksen kohde?
Muistan kuinka äitini joskus sanoi (vitsillä) että se, että eräs henkilö oli varattu, ei olisi este, vaan hidaste. Tämä yleisellä tasolla moraaliton lausahdus mietityttää. Onko se todella niin? Jos kiinnostuu jostakusta, onko toisen seurustelusuhde todella vain hidaste vai onko se este? Pitäisikö silloin vain luovuttaa?
Voidaanko se katsoa moraalisesti vääräksi teoksi? Jos puhtaasti rakastuu henkilöön, joka sattuu olemaan varattu, onko se väärin? Vai onko se oikein niin kauan kun ei tunkeudu pariskunnan väliin? Onko ihmisellä oikeus ajaa omaa rakkauttaan eteenpäin piittaamatta toisten tunteista? Tai yrittää muuttaa toisen tunteita suuntaan taikka toiseen?
Pelottavaa.
Olenkohan moraaliton ihminen, jos rakastuin kerran kaverini seurustelukumppaniin? Vai onko se hyväksyttävää, sillä en koskaan mennyt heidän väliinsä? Tietenkin tämän ongelman ratkaisu on hyvin paljon omasta moraalikäsityksestä kiinni. Ja jos tilannetta ajattelee vain yhden henkilön näkökulmasta, niin onhan se vaikea käsittää toisen näkökulmaa. Jos joku joskus näitä lukee ja haluaa jakaa mielipiteensä asiaan, otan sen mielelläni vastaan. Haluan tietää ihmisten mielipidettä asiaan!
Jos jotakuta kiinnostaa minun mielipiteeni, niin minä uskon että on oikein rakastua seurustelevaan ihmiseen, mutta en usko että kenelläkään on oikeutta yrittää rikkoa toisten välistä suhdetta, oli syy mikä tahansa. Mutta pystyn ymmärtämään, jos asialle tekee jotain.
Jos kiinnostuksen kohde seurustelee, onko se este vai hidaste? Kertokaa toki mielipiteitä!
No mutta muihin aiheisiin. Minulla on tällä hetkellä pieni ongelma. Koneeni virtajohto on poikki, ja joka kerta kun liikutan konettani, joudun asettamaan virtajohdon tiettyyn kulmaan, jotta se lataa. Ja nyt, koneeni on sylissäni, mutta minun pitäisi hakea xbox360:sen ohjaimeni. Minun pitäisi siis siirtää koneeni, ja hakea ohjain, ja takaisin tullessa asettaa kone jälleen syliini ja säätää sen typerän johdon kanssa.
Olenko laiska kun en haluaisi tehdä tätä? Yritin pyytää kämppistäni antamaan sen minulle, mutta hän kieltäytyi ja lähti pois.
Hei!
Sain apua, yksri kaverini antoi sen minulle! Unohtakaa koko ongelmani 
Nyt voin pitkästä aikaa palata jälleen pelien pariin, ja parantaa nämä vieroitusoireeni. Kuten jo viime merkinnässä mainitsin, en ole pelannut kolmeen päivään. Ja kyllä, kolme päivää on minulle pitkästä aikaa.
Ehkä tämä jää tähän niin voin pelata rauhassa. Anteeksi, mutta Skyrim on rakkaus, jota haluan nyt rakastaa ankarasti(älkää ajatelko mitään outoja, kiitos)
Luokka: Luokittelematon | Ei kommentteja »
Lapsityövoimaa…! (tai sitten ei kerta olen idiootti)
Ah, minähän olen ollut ahkera bloggaaja<3(vihaan yhä tuota sanaa… Vai sanoinko vihastani jo? En muista…)
Uskonnontunti sai mut miettimään jänniä juttuja. Oli puhetta lapsityövoimasta, oikeastaan lähes koko tunti puhuttiin siitä koska kurssitovereiden alustus/esitelmä. Mutta niin. Lapsityövoima.
Tähän asti olen usein puhtaasti ajatellut että se on väärin. Se on, tietyssä mielessä. Tähän väliin minun täytyy selventää mikä on käsitykseni pahasta (puhuin tästä tänään filosofian opettajani kanssa mielenkiintoisen keskustelun!)
No tästä tuleekin pitkä juttu. Joten venyttäkää perspakaranne ja rentouttakaa silmälihaksenne(ei niitä ole kai olemassa?). Olen pitkään pohdiskellut miten voi määritellä mikä on pahaa, mikä on paha teko itsessään. Ketään henkilöähän ei voi suoraan määritellä täysin pahaksi. Mutta tekoja voi. Ja ennen kuin joku tulee selittämään, että periaatteessahan pahaa ei voitaisi määritellä, sillä kaikilla on eri moraaliset arvot.
Mutta opettajani kanssa päädyimme lopputulokseen. Pahaksi voidaan laskea teko, jossa henkilö asettaa itsensä selkeästi toisen henkilön yläpuolelle, hallitsee ja “käyttää” tätä omien tarkoituksiensa ajamiseksi piittaamatta toisen henkilön omasta tahdosta. Esimerkiksi lapsen hyväksikäyttötapaus; jossa aikuinen henkilö asettaa itsensä selkeästi itsensä lapsen yläpuolelle; ja käyttää häntä hyväksi piittaamatta lapsen tahdosta. Tästä voi selkeästi huomata, että aikuinen ylentää omaa arvoaan muiden yläpuolelle.
Eli toisin sanoen, teko, jossa henkilö nostaa itsensä toisten yläpuolelle, on paha, väärin. Ihminen nostaa arvonsa muiden yläpuolelle ja kohtelee toista alentavasti.
Puhetta oli myös koston oikeutuksesta. Esimerkkinä jälleen, että jos henkilö A:n äiti hakkaa häntä, kun A on lapsi. Kun A:n äidistä tulee vanha, ja päätyy vanhainkotiin, A, joka on tällä kertaa fyysisesti vahvempi kuin äitinsä, päättää kostaa. Henkilö A hakkaa vanhan äitinsä kostoksi.
Olisiko tämä teko oikeutettu?
Keskustelimme aiheesta, ja tulimme päätökseen, että tämäkin olisi paha teko. Koska vaikka äiti olisi ansainnut rangaistuksena teostaan, siltikään A ei voisi ajatella olevansa oikea henkilö kostamaan. Silloinhan hän asettaisi itsensä muita ihmisiä ylemmäs ja katsoisi olevansa muita arvokkaampi. Eli tämä nähdään pahaksi… Minun silmissäni. Meidän. Silmissämme.
Että niin. Näin paha teko määriteltiin, ainakin meidän silmissä.
Kas niin. Mikä se mun alkuperäinen aihe oli…
Ai niin.
Lapsityövoima.
Anteeksi, tiedättekös, en jaksakaan puhua siitä. Unohdin muutenkin sen asian mitä siitä mietin ja nyt ei ees innosta puhua siitä. Jotain se liittyi siihen onko se pahaa vai ei. Ja jotain erilaisista puolista. Ja siitä pitäiskö boikotoida lapsityövoimalla valmistettuja vaatteita.
Puhun joskus toiste siitä, mutta nyt ei jaksa enää kiinnostaa. Anteeksi!!!!1111<3<3<3<3<3
Mjoo. Anteeksi, tuokin paha-räntti oli varmaan aika sekava. Plöh.
Mutta asia mikä on mielenkiintoista- tosin varmaan ainoastaan minun mielestäni - on se etten ole pelannut kahteen päivään. Oikeastaan, tämä on jo kolmas päivä. Minulla on tosi outo olo sen takia. Olin aikoinani addiktoitunut pelaamiseen, olen varmaan yhäkin, joten ehkä tämä olo on vieroitusoireita O.o Mua pelottaa… Haluan pelata. Mutta haluan katsoa myös animea kaverini kanssa. Koska lupasin. Heti kun olisin kirjoittanut tämän merkinnän. Jota olen nyt säätänyt pitkillä tauoilla välissä pari tuntia. Derp.
Alan välillä miettiä onko mulla oikeasti minkäänlaista elämää. Olen pelannut Skyrimiakin jo lähes 250 tuntia. Ja sen lisäksi kaikkea kolmea Fablea olen pelannut varmaan yhteensä lähemmäs neljäsataa tuntia. Tästä tuli mieleen sellainen hauska tarina mieleen - joka ei varmaan ole edes kovin hauska koska ei se naurata minuakaan kummemmin - mutta joku päivä istuskelin “seukassa” pelaamassa Skyrimia. Ja selailin aina latausruutujen aikana Memecenteriä.
Tajusin siinä rullaillessani, ettei minulla oikeasti ole elämää. Totesin sen ääneen (laittaen pelin samalla tauolle), ja totesin mukana että minun varmaan pitäisi oikeasti hankkia sellainen. Muutama henkilö tuijotti minua pokerinaamalla, ja yks totesi vain “Niinpä, niin pitäisi.” Hetken tuijotin lattiaa, kohautin olkiani ja jatkoin pelaamista ja Memecenterin selailua.
Olipas hauska tarina. Oikein kuolen naurusta.
Anteeksi, tuo tuli tosi synkkänä ulos o.O
Olen oikeasti hyvällä tuulella! Vaikka se voi olla hiukan vaikea uskoa…
Aloitin fantasiatarinaa tässä yksi päivä! Ja olen ollut ihan innoissani sen kanssa, ajattelin kirjoittaa siitä mahdollisesti romaanin mittaisen… Olen suunnitellut hahmoja ja tuskastellut juonen kanssa jajaja miettinyt hahmojen välisiä suhteita ja kaikkea jännää! Anteeksi, olen huono selittämään…
No mutta. Ehkä alan pikkuhiljaa lopettelemaan tätä ihanaa merkintääni koska kaverini vilkuilee tuossa odottavasti… Joten animen pariin. Lupaan nyt tässä samalla (älkää luottako lupauksiini!) että yritän olla aktiivisempi. Ainakin yritän.
Koittakaa vältellä possumunkkeja, ne lihottaa.
Luokka: Luokittelematon | Ei kommentteja »
Ihmisluonne
Mm.
En ole vielä palannut Levelgamen addiktoivaan ilmapiiriin. Ehkä se on hyvä, ehkä ei. Se kyllä johti visual novelin pariin.
Mutta. Mietin tässä äsken erästä asiaa.
Aina messengerissä ollessani, huomaan monesti ihmisiä onlinessä, ja ajattelen että olisi kiva jutella heille.
Mutta heti kun avaan keskustelun, rupean miettimään. Mistä ihmeestä puhua? Joskus keskustelu lähtee luontaisesti käyntiin, mutta yleensä vain jos on valmiiksi jotain asiaa. Mutta joskus keskustelu kääntyy vain siksi oudoksi “Moi - Moi. - Mitäs sä? - Ihan ok. Sä? - Ihan jees.” -tyyliseksi keskusteluksi. Ja se on häiritsevää.
Tällöin voisi tietenkin ajatella että “No läheisten kaverien kanssa se on helpompaa.” Mutta kun sitä tapahtuu läheistenkin kavereiden kanssa! Ainakin minulla! Vaikka yleensä juttu luistaisikin helposti normaalisti, joskus juttu ei vain lähde käyntiin! Ja se on häiritsevän ahdistavaa! Tuntuu siltä kuin pitäisi tehdä jotain, SANOA jotain, mutta ei tiedä mitä! Mitä siinä tilanteessa pitäisi tehdä?! Pystyisit sanomaan vaikka ja mitä, mutta mitään ei tule mieleen! Ja silloin kun henkilölle ei pysty puhumaan, tulee mieleen monia asioita, ja sitten kun pääsee juttelemaan myöhemmin, se tuntuu palkitsevalta.
Se on myös syy miksi pidän busseista enemmän kuin junasta. Junassa on niin RAJATON määrä kaikkea mitä voisi tehdä, voi olla koneella, lukea, kuunnella musiikkia tms! Se synnyttää valtavat paineet! Tulee tunne, että pitäisi tehdä jotain!
Bussissa ei yksinkertaisesti voi tehdä melkein mitään. Minullakin tulee usein paha olo jos luen/syön autossa tai bussissa, joten en voi tehdä muuta kuin istua ja kuunnella musiikkia. Se on käsittämättömän rentouttavaa. Ja sitten kun pääsen kotiin, on ihana mennä vaikka koneelle, jos bussissa on tehnyt mieli olla koneella, tai syödä tai lukea tai ihan mitä vain!
Mutta tämä johtaa toiseen pohdintaan. Voiko onnea saavuttaa ilman vaikeuksia? Jos aina on ollut ystäviä joihin tukea hädän hetkellä, osaako sitä arvostaa? Vai pitääkö olla ensin kunnolla yksin, ja saada sitten uusia kavereita, ennen kuin voi olla tyytyväinen, voi arvostaa ympärillä olevia ihmisiä?
Onko ihmisluonne todellakin niin julma itselleen, että vaatii itselleen ongelmia ensin, ennen kuin se on onnellinen? Vai ovatko ihmiset todella niin typeriä, että eivät osaa arvostaa asioita itsessään, kuin vasta menetettyään ne?
Vai onko vain onnistumisen ja saavuttamisen ilo niin suuri? Se että sietää sen bussimatkan, tai se että odottaa ennen kaverille puhumista, onko se niin hyvä tunne?
Ehkä se on ihmisluonne, loppujen lopulta puhtaimmillaan. Kun jotain odottaa tai toivoo ennen sen saamista, se tuntuu paremmalta. Kuten vaikka vuoden karkkilakon jälkeen tuntuu kuin karkki ei voisi olla täydellisemmän makuista?
Hmm. Näin ajateltuna, se tuntuu ihan kivalta ihmisluonteen piirteeltä. Se tuo tietynlaista viattomuutta ihmisiin.
Hmm. Hyvillä mielin nukkumaan siis.
Tosin.
Huomasin että tässä merkinnässä oli huomattavasti enemmän järkeä kuin aiemmissa. Tällä merkinnällä oli suunta!
No, älkää olettako samaa vastaavaisuudessa.
Luokka: Luokittelematon | 1 Kommentti »
Levelgame!
Junassa on tosi ikävä istua yksin.
Tosin kone helpottaa aina asioita!
Nojoo. Tässä on tullut koko matka pelattua Levelgameä, ja rupesin miettimään, mikä siinä on niin koukuttavaa? Pelattuani 79 leveliä putkeen, silmiä särki ja ei tehnyt enää edes mieli, ja siitä huolimatta jatkoin. Aina levelille 83. Siihen tuli stoppi.
Mutta se on lopulta tosi yksinkertainen peli. Hiukan älyllistä haastetta, mutta todella yksinkertainen. Ja siitä huolimatta se koukuttaa niin helposti. Ehkä ihmisillä on tarve tuntea saavuttaneensa jotain, ja nämä levelit ovat itsetunnolle arvonimikkeitä.
Ehkä. En tiedä. Mutta sen tiedän etten avaa Levelgameä vähään aikaan… En ainakaan ennen kun olen Oulussa.
Huomasin myös tossa äsken että kenkäni on rikki. Se on hämmentävää miten tennarit onnistuu AINA menemään rikki. No, nämä meni kyllä normaalia oudommalla tavalla, mutta silti. Miksi tennarit kuluu aina puhki?
Nojoo. Ne tehdään niin halvasta materiaalista että ne ei kestä käyttöä pitkään ja joutuu ostamaan uudet tilalle. Tai sitten, vain minulla on tämä ongelma ja kävelen jotenkin väärin. Kuka tietää. Varmaan monetkin, mutten minä.
Junassa on todella tylsää istua. Kaikki ihmiset jotka matkustavat yksin, istuvat vain hiljaa eivätkä uskalla puhua kellekään. Ei sillä että olisin poikkeustapaus, tosin minua ei vain kiinnosta puhua kellekään. Ja sitten ne jotka matkaavat porukalla, puhuvat alkumatkasta, ja sitten väsähtävät ja nukahtavat. Joten mitään ihmeellistä ei tapahdu.
Ravintolavaunussa saattaisi tapahtuakin joskus jotain. Mutta en minä sinne mene. Ilman rahaa ei oikein voi ja tulisi vain vielä pahempi nälkä. En ole syönyt tänään muuta kuin makaroonia.
Mutta niin. Junassa kaikki on aina jotenkin kauhean vapaita. He saattavat jättää laukkunsa yksikseen - joissa saattaa olla arvokastakin omaisuutta - ja menevät sitten mm. vessaan ja ravintolavaunuun. Herranjestas, jotkut jättävät koneensakin pöydälle! Se on outoa miten junassa on niin ns. tiivis tunnelma, että harva epäilee jonkun varastavan mitään. Niinkuin, miksi ei varastaisi?
Joku mokkulakin olisi helppo kaapata toisten koneesta taskuun. Tai lompakko. Ei junassa kukaan puhu kellekään, niin ei kukaan varmaan yrittäisi estääkään. Kyllähän ne tuijottaisi - kaikkia jotka tekee edes jotain, tuijotetaan junassa - mutta ei kukaan sitä ajattelisi.
Miettii jotain toista paikkaa. Vaikka juna-asema. Ei siellä kukaan jätä laukkujaan vartioimatta tai konettaan esille käydessään vessassa.
Mikä junasta tekee niin paljon turvallisemman? Juan on täynnä ihmisiä, kuten kaikki muutkin paikat, mutta missään muualla ei yleensä näe tällaista luottamusta tuntemattomiin kanssamatkustajiin/paikallaoleviin. Pelottavaa. Kuinka helposti junan matkustajia voikaan ryöstää, kun he ovat niin luottavaisia?
Ja kohta joku tulee syyttelemään varkaaksi. Ei hätää, minulla on liian paniikki siitä kun tuon puheen jälkeen pelkään omien tavaroideni puolesta aivan tarpeeksi.
Olisi pitänyt ottaa evästä, näin off-topic.
Miksi muuten aina, kun varautuu kunnolla mahdollisiin tilanteisiin, mitään tilannetta ei tule? Aina kun pakkaa eväitä ja juotavaa ja jotain laastareita tms, niitä ei tarvita koskaan. Ei ole nälkä, ei tullut haavaa sormeen tms. Mutta heti! Heti kun jotain niistä ei ole mukana, riudut nälässä ja kuihdut janon ja viillät vahingossa kaikki sormesi auki penkin reunaan(älä kysy miten se on mahdollista, en tiedä)!
Tämä saa kaltaiseni kyynikon epäluuloiseksi. Onko olemassa jonkinnäköistä karmaa? Vai onko se vain että joku korkeampi taho haluaa kiusata ja leikkiä kustannuksellamme? Mutta onko sekään reilua? Miksei koskaan voisi varautua tilanteisiin sopivasti, ilman että aina on liian monta mandariinia tai sitten on vain yksi jonka jälkeen jää kurniva nälkä?
Julmaa.
Aivan liian julmaa.
Sitten yksi asia mitä olen miettinyt.
VR:n sarjaliput. Paikasta A paikkaan B -lippuja. Voiko sitä käyttää hyödykseen? Jos nyt oletetaan, että olen matkalla Helsingistä Ouluun, mutta haluan käydä Tampereella, voisiko lippua hyväksikäyttää niin, että menee ensin lipulla Tampereelle, hengailee siellä, ja hyppää Oulun junaan? Koska periaatteessahan sen voisi katsoa vain junanvaihdoksi.
Olen miettinyt sitä monia kertoja mennessäni Kokkolan ohi junamatkoilla. Onko se mahdollista? Hämmentävää. Koska periaatteessa menisin Tampereelta Ouluun. Tai toisinpäin. Onko tässä porsaanreikä? Olenko ainoa joka sen on huomannut?(en)
Onkohan tästä erityistä ohjeistusta? En tiedä. Pitäisi varmaan kysyä joltakulta joka tietää VR:n asioista. Ja tiedänkin juuri sopivan henkilön… Loistavaa. Informoin sitten kun tiedän tarkemmin. Jos jaksan ja muistan. Yritän ainakin. Jos ketään edes kiinnostaa. Tuleekohan näitä edes lukemaan kukaan? Well, who cares.
Ja vielä jotain.
Olen miettinyt ylpeyttä. Miksi ihminen tuntee ylpeyttä? Vaikka kuina olisi huono itsetunto, silti voi ola hyvin ylpeä. Mikä on loppujen lopuksi ylpeys?
Miksi ylpeys saa ihmiset kieltäytymään avusta? Omassakin mielessäni ylpeys muuttaa toisten avuntarjonnat sääliksi. Ylpeys muuttaa toisten ihmisen hyvät tarkoitukset vääriksi.
Mutta periaatteessa, kun tarjotaan apua, ja sen ottaa vastaan, se ottaa ylpeydelle. Ja sitä kautta itsetuntoon. Mutta miksi siitä huolimatta ihminen ei lakkaa olemasta ylpeä? Miten ihmiselle jää itsetunnon moukaroinnista ylpeyden tunne? Oman arvon tunne? Kolaus ylpeydelle on kolaus itsetunnolle, mutta aina jää ylpeyttä.
Joten onko ylpeys hyvä, vai paha asia? Sitäkin voi tarkastella eri asteilla. Missä vaiheessa henkilö on liian ylpeä, ja voiko ilman ylpeyttä tuntea olonsa arvokkaaksi, ja mitä sen kanssa pitäisi tehdä?
Ehkä jos olisin nukkunut enemmän, tämä asia olisi voinut tulla selkeämmin esille. Mutta toivottavasti joku ymmärsi.
Ylpeys. Kirous vai lahja?
Nomuttaniin.
Haluan vessaan, ja en enää uskalla jättää konettani tähän pöydälle, joten jätän kirjoittelun tähän ja sammutan koneen.
Hieno suunnitelma.
Ja toivottavasti joku edes lukee näitä joskus. Olisi mukava kuulla mielipiteitä, nämä asiat mietityttävät minua ja toivottavasti joitain muitakin, etten jää yksin näitä miettimään.
Mutta niin. Vessa (ja Oulu) kutsuu—>
Luokka: Luokittelematon | Ei kommentteja »
Possumunkit…
Vau. En koskaan uskonut tekeväni blogia, ja tässä sitä nyt kirjotetaan. Vai onko se bloggaillaan? Äh, vierastan termiä.
Mutta heti ensimmäisessä merkinnössä haluan purkautua nyt pienestä ajatuksesta, joka on mielessäni pyörinyt viimeiset muutaman minuutin.
Mitä hauskaa blogien lukemisessa on? Ehkä olen vain eksynyt täysin eri poluilla, sillä en ole koskaan lukenut blogeja, koska en nähnyt mitään hauskaa siinä. Tajuan kyllä että kirjoittaminen on antoisaa, tämä on nimittäin pirun kivaa, mutta miksi lukea blogeja?
Ja nyt kun asiaa mietin, tajusin sen oikeastaan. Hm. Olipas tylsää. Ei siinä paljoa pohtimista ollut. Ehkä etsin jonkin peliblogin jota seurailla. Joskus kun jaksaa.
Mutta, toinen asia jota olen miettinyt nyt koko illan.
Miksi possumunkit on niin herkullisen näköisiä?
Loppujen lopuksi, ne on vain kuin pyöreitä leipiä, joita on pyöritelty rasvassa ja sokerissa. Kun possumunkin valmistusta miettii, se alkaa oikeastaan kuulostaa ällöttävältä. Herranjestas. Leipä tungetaan kiehuvaan rasvaan, sitten kieritetään sokerissa ja se on herkullista sitten?
Helkkari. Ei olisi pitänyt aloittaa koko miettimistä. Nyt en enää koskaan pysty katsomaan possumunkkia samalla tavalla.
No, tärkeintä on että niitä pystyy syömään. Ja että ne on hyviä.
…ugh. Rasva rasva tirisee~
En tiedä onko tämä fiksu tapa aloittaa blogi.
En edes tiedä mikä tämän blogimerkinnän tarkoitus on. Ehkä sillä ei ole tarkoitusta. Jos nyt leikkisin tekofilosofista, sanoisin että “Mutta millä loppujen lopuksi on merkitystä?”… Mutta en jaksa. Ehkä joku löytää tästä jotain hauskaa.
No, tämänlaisia varmaan tulevatkin merkinnöt tulevat olemaan. Satunnaista ajatusten virtaa satunnaisista aiheista.
Mistä tuli mieleen.
Tai, ei tämä kyllä liity mitenkään aiempaan aiheeseen, mutta silti.
Minua on hämmentänyt aina se, kun alaikäinen esim. piirtää kuvan, kirjoittaa tarinan tai tekee sarjakuvan tms. ja sitten ilmoittaa sen olevan k-18. Eikö se ole itsessään aika tekopyhää?
Jos tekijä on itsekin alaikäinen, ja silti itse tuottaa k-18 materiaalia jossain muodossa, onko henkilöllä oikeus sanoa sen olevan alaikäisiltä kielletty? Sittenhän hän ei periaatteessa itsekään saisi lukea omaa tekstiään tai katsoa omaa piirustustaan.
Mutta periaatteessahan sen voi katsoa suuntalinjaksi, ja olettaa että yleisesti ottaen alaikäiset eivät kestä sellaista materiaalia. Mutta kuka tämä henkilö on sitä sanomaan, kun on itsekin alaikäinen? Eikö se ole sinäänsä ylimielistä ajatella, että itse on tarpeeksi ns. kypsä ottamaan vastaan tekemänsä aineksen, ja olettaa sitten, ettei kukaan muu ikätoveri - tai mahdollisesti jopa vanhempikin, jos henkilö on paljonkin alle kahdeksantoista - voi sisäistää sellaista materiaalia.
Ikärajat on tekopyhiä. Vain yli kahdeksantoistavuotias voisi periaatteessa sanoa jonkin olevan k-18, ilman että se olisi tekopyhää. Koska jos tekijä pystyy sulattamaan sen aineksen alaikäisellä mielellään, ei hänellä tulisi olla oikeutta pitää muita oman kehityksensä alapuolella.
Mutta nyt kun sanon tätä, tiedän itsekin olevani tekopyhä. Tai en oikeastaan vielä, en ole julkaissut koskaan k-18 materiaalia, mutta pian ymmärrätte miksi.
Oikeastaan nyt: Varoituksen sana kaikille tulevia blogimerkintöjäni lukeville.
Kaikki käsittelemäni aiheet EIVÄT ole lapsille tai välttämättä nuorillekaan sopivia, ja niissä voi usein olla häiritseviä tai ahdistavia teemoja. Jopa häiritsevämpiä ja ahdistavampia kuin ne possumunkit. Joissakin voi olla seksuaalisia teemoja tms. jotka voivat joitakin ahdistaa.
Pyrin laittamaan varoituksen aina, kun merkinnässä on jotain varoitettavaa. En tiedä pitäisikö possumunkeista laittaa nyt se varoitus, mutta jospa ihmiset selviävät. Mutta niin.
En nyt julista blogiani suoraan k-18 materiaaliksi, koska ei se edes varmaan mene niin pahaksi. k-15 voisi olla lähellä (eikä se olisi tekopyhää! \o/ Olen yli 15!) mutta en halua rajoittaa mitään. Lukekaa, mutta omalla vastuulla.
Kiitos.
Lähden nyt tulostamaan portfolioni ja menen nukkumaan –>
Luokka: Luokittelematon | Ei kommentteja »
